keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Joulu saapuu

Miksi kaikki ovat niin kiireisiä?

Olisiko aika pysähtyä ja miettiä mitä elämällään haluaa tehdä vai antaako mennä vain? Kiire on sillai kivaa että ainakin itse saan siinä paljon aikaiseksi kun taas rauhallisemmalla tahdilla en niinkään. Töissä on kiire, kotona on kiire, lasten ja omiin harrastuksiin on kiire. Silti se ei ole mitenkään minusta itseisarvo.

Miten saada kiire lakkaamaan?

Töiden kiireille ei kovinkaan paljon itse mitään mahda mutta niihin voi tavallaan vaikuttaa. On läsnä niissä hetkissä täysillä mitä tekee niin aika tuntuu pysähtyvän ja kiire poistuu. Yksi keino miten vältän kiireeni on kalenterini tyhjentäminen viikonlopuilta. Minusta on ihanaa kun kalenterissa ei ole yhtään merkintää ja saan tehdä mitä mieleen juolahtaa. Tämä harmikseni tapahtuu vaan kovin harvoin.

Mitä keinoja olisi olla ilman kiirettä?

Itselläni se tarkoittaa pysähtymistä, asioiden tekemättä jättämistä ja hiljentymistä. Tärkeimmäksi tämän asian tekemiseen on noussut jooga. Se laittaa mielen pysähtymään väkisin sekä kropan. Näin tulee energinen ja hyvä olo. Toisinaan kaipaan jotain hemmottelua, ehkä hyvän ruuan valmistamista tai kirjan avaamista. Kotonakin voi toisinaan vaan olla tekemättä mitään.

Toivon kaikille ystävilleni rauhallista joulun odotusta ja muistakaa hemmotella itseänne sillä:

Voidessasi itse hyvin, läheisesikin voivat hyvin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥